Sunnuntai 26.4.
Pyynikki
FC Rellu aloitti kauden 2015 0-1 tappiolla sarjan ennakoituihin kärkijoukkueisiin lukeutuvaa JanPaa vastaan. Ottelu pelattiin legendaarisella Pyynikin kentällä perinteisessä jalkapallosäässä: lämpötila oli +4 ja vettä satoi. Kokoonpanoon saatiin viime hetken loukkaantumisten ja sairasteluiden vuoksi hieman nihkeästi vain 14 pelaajaa.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Pelillisiä hienouksia ei nähty kummankaan joukkueen toimesta, joskin JanPa sai hieman enemmän pyöriteltyä palloa mieheltä toiselle paremman pelituntumansa vuoksi. Avausjaksolla Rellun parhaat paikat syntyivät maaliruisku Henri Kruusille, joka kertaalleen rynni vasenta laitaa pitkin hyökkäykseen pääsemättä kuitenkaan kunnon laukaisupaikkaan. Myöhemmin itseään talvella kuntouttanut Jari Kurki antoi hyvän keskityksen vasemmalta laidalta ja Kruus pääsi ampumaan puolivolleysta tulisesti, mutta laukaus suuntautui keskelle maalia ja JanPan maalivahti torjui hyvin. Jatkolaukaus suuntautui maalin ohitse. Rellun puolustus onnistui katkoissaan hyvin ja Teemu Luoto tuli maalistaan rohkeasti vastaan pysäyttämään pystypallot. Viisi minuuttia ennen taukoa Rellun puolustus herpaantui. Puolustajien porrastus ei toiminut JanPan pitkässä avauksessa jolloin hävityn ykköspallon jälkeen JanPan hyökkääjä pääsi juoksemaan täydellä vauhdilla pallon kanssa kohti maalia. Hyvän poikittaissyötön jälkeen tilanteeseen kiirehtineet Rellun pelaajat eivät ehtineet peittämään boksista tullutta matalaa laukausta ja JanPa siirtyi 0-1 johtoon.
Toisella jaksolla ottelun komento siirtyi voimakkaammin JanPalle. Yksittäisiä tilanteita saatiin luotua mutta kunnon kirivaihdetta ei Rellulta nähty. Lähimpänäö tasoitusmaalia oli Jari Kurki, joka riisti pallon ja pyrki yllättämään vastassa olleen maalivahdin kauempaa, mutta laukaus meni ohi. Riskioton myötä JanPa pääsi nopeisiin hyökkäyksiin mutta lisämaaleja ei nähty ja lukemat päättyivät oikeutetusti vierasjoukkueen 0-1 voittoon.
Ottelu oli Rellulta tyypillinen avausottelu. Valmistautuminen on säännönmukaisesti ulkokuntalaisia ja suurempia seuroja huonommalla tasolla joten peli hakee vielä uomiaan. Viimeksi Rellu on voittanut avausottelunsa sarjassa kaudella 2010 jolloin joukkue pelasi kutosdivisioonassa. Kaikki edellytykset hyvälle pelille ovat olemassa ja joukkue onnistuikin puolustussuunnitelmassaan kohtalaisesti. Otteita vaivasi kuitenkin liiallinen passiivisuus, sillä kommunikaatio ja aktiivinen syöttöpaikan hakeminen puuttuivat täysin. Palloa ei maltettu -eikä väsymisen myötä jaksettu- pitää maassa lyhytsyöttpeliä rakennellen vaan sitä roisikittiin hätäisesti pitkillä syötöillä ylöspäin. Kaksinkamppailuihinkin tarvitaan vielä lisää kovuutta. Joukkueseen liittynyt Juha Taavela teki ennakkoluulottoman sisääntulon ja pääsee varmasti kauden edetessä syvemmälle peliin mukaan.
Rellun seuraava ottelu tulee hiukan liian nopeasti jo keskiviikkona 29.4. Ottelu pelataan Forssassa Kuhalan tekonurmella klo 19.15 alkaen ja vastaan asettuu lohkon ehdoton voittajasuosikki FJK. Ottelusta tulee haasteellinen, sillä etäinen matkavierasottelu viikolla asettaa omat ongelmansa jo kokoonpanon suhteen.
Otteluraportti: Harri Saarinen
maanantai 27. huhtikuuta 2015
tiistai 21. huhtikuuta 2015
FC Rellu 2015 - Muutoksen tuulet puhaltavat
Kevät tulee ja 16-vuotias FC Rellu aloittaa viidennen
peräkkäisen kautensa Tampereen Vitosessa. Joukkue on kahdella edellisellä
kaudella sijoittunut lohkossaan viidenneksi ja lähtee ensi viikonloppuna
tavoittelemaan korkeampia sijoja. Tänä vuonna Rellu on asetettu ykköslohkoon
joka koostuu muutamien tamperelaisseurojen ohella Etelä-Pirkanmaan ja
Kanta-Hämeen alasarjajoukkueista. Luvassa on raskaita töidenjälkeisiä
arkipelireissuja Valkeakosken, Janakkalan, Hämeenlinnan sekä Forssan kaltaisiin
masennuskuntiin mutta toisaalta hienoja ja haastavia pelejä luonnonnurmella.
Lohkon ennakkosuosikki on forssalainen FJK, joka pelasi vielä vuonna 2008
kakkosdivisioonassa mutta on sittemmin tullut sarjaportaita rytinällä alas.
Talvikauden aikana FC Rellu ei ole kokenut suuria
menetyksiä, ainoastaan kesken viime kauden joukkueeseen liittyneet Matti
Hokkanen ja Jonne Åkerla ovat alustavasti ilmoittaneet siirtyvänsä töiden
vuoksi Keski-Suomen sarjoihin pelaamaan. FC Rellu toivottaa Matille ja Jonnelle
kireitä maaliverkkoja ja pitää tutuille pelaajilleen aina takaportin auki!
Uusia pelaajia on naarattu mukaan ja vanhat pelaajat ovat
pitäneet talvikaudella peruskuntoaan yllä futsalin, jääkiekon sekä
hallipetankin parissa. Viimekaudella joukkueen maalipörssin 11 osumalla voittanut
sensaatiohyökkääjä Henri Kruus on ilmoittanut tavoittelevansa tulevalla
kaudella maagista 20 maalin rajaa. Ikinuori Kimmo Myllynen suoritti vihanhallintakurssinsa
priimuksena ja on tämän jälkeen ollut kuin uudestisyntynyt. Tästä johtuen
Myllynen ei usko saavansa avausottelussa joulukorttia viime kauden tapaan. Rellun
kevätharjoittelu on ollut tänäkin keväänä totutun rikkonaista vaikka lumi
sulikin kohtalaisen aikaisin. Ainoassa harjoitusottelussa Kyröskosken Apassit
kaatui lukemin 1-0. Talvitauon aikana on myös kokeiltu maajoukkueesta tuttua
joulukuusimuodostelmaa, mutta se hylättiin nopeasti jalkapalloon
kelpaamattomana. FC Rellun peli perustuu edelleenkin tiiviiseen puolustukseen,
kurinalaiseen työntekoon sekä erikoistilanteiden tehokkaaseen hyödyntämiseen.
Vähäisestä pelaajaliikenteestä huolimatta on joukkueessa
hallinto- ja talouspuolella tapahtumassa merkittäviä muutoksia. FC Rellun uudet
pelipaidat on suunniteltu ja tilattu, mutta niiden saapuminen vielä
sarja-avaukseen on epätodennäköistä. Samalla FC Rellun pitkään kestänyt
kumppanuus Autokoulu Pirkan kanssa on päättymässä. Rellu kiittää Autokoulu
Pirkkaa 16 vuoden yhteistyöstä! Uusi pääyhteistyökumppani julkaistaan piakkoin
yhdessä uuden pelipaidan kanssa.
FC Rellu aloittaa kautensa ensi sunnuntaina 26.4. klo 17.00.
Vastaan asettuu viime vuonna omassa vitosdivisioonan lohkossaan kakkoseksi
sijoittunut janakkalalainen JanPa. Joukkueet kohtasivat samassa lohkossa
kaudella 2013 jolloin Rellu voitti vierasottelun mutta hävisi kotiottelun.
Ottelu pelataan FC Rellun syntysijoilla, legendaarisella Pyynikin kentällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)