Tiistai 21.8.
Virelä, Ikuri
FC Rellu ei otteluruuhkansa ensimmäisessä pelissä onnistunut yllättämään sarjakärki Sastamalan Woimaa. Ikuriin oli saatu 13 pelaajaa ja maalissa aloitti Markus Haponen
SW sai suosiolla pallollisen aloitteen, mutta joukkue tyytyi lähinnä kierrättämään palloa. Heti ensimmäisestä paikasta 10 minuutin kohdalla syntyi kuitenkin aikainen johtomaali, kun Markus Koskinen pääsi katkaisemaan Rellun puolustuksen pehmeän poikittaissyötön. Kova laukaus vasempaan ylänurkkaan jätti maalissa olleen Haposen voimattomaksi. Rellu vetäytyi puolustamaan ja teki vastahyökkäyksiä, mutta joukkue esitti ensimmäisellä jaksolla huomattavasti parempaa taistelua kuin viime viikolla KooTeeta vastaan. Jussi Viljanen pääsi hätyyttelemään maalia hyvän sivurajaheiton jälkeen, Kimmo Myllynen puolestaan kokeili kauempaa hyvällä laukauksella. Juuri ennen loppuvihellystä SW pääsi harmillisesti kasvattamaan johtoaan, kun Rellun kulmapotkua seurannutta vastahyökkäystä ei päästy katkaisemaan. Kai-Pekka Tuomisto laukoi pallon kahden laukaisuharhautuksen jälkeen 16 metrin rajalta tarkasti vasempaan alakulmaan.
Toisella jaksolla Rellun materiaalin kapeus alkoi hieman näkyä väsymisenä. Paikkoja saatiin kuitenkin rakenneltua, mutta laukaukset suuntautuivat maalin yli. Myös SW pääsi maalipaikoille; Joni Anttila pääsi aivan yksin maalivahtia vastaan mutta tolppien väliin vaihdettu Erno Maja selvitti tilanteen. Hetkeä myöhemmin pallo kävi myös ylärimassa. Kimmo Myllynen laukoi kahdesti kovan vapaapotkun ja toisesta jatkotilanteesta Juho Taipale pääsi yrittämään maalia mutta SW:n maalivahti torjui. SW pääsi kuittaaamaan 66. minuutilla johdon kun Rellun purkupallo kimposi ikävästi omasta pelaajasta suoraan SW:n hyökkääjälle. Pian Taipale pääsi kuitenkin kaventamaan numeroiksi 1-3 tuikkaamalla Myllysen antaman kulmapotkun sisään. Rellu haki vielä lisäosumia, ja kulmapotkun vastahyökkäyksestä SW pääsi vielä tekemään loppunumerot 1-4.
SW oli huomattavasti tehokkaampi maalipaikoissaan siinä missä Rellun laukaukset karkasivat maalin yli. Muutama puolustuksen virhe kostautui ankarasti. Joukkueen kurinalainen puolustus ja taistelutahto olivat kuitenkin nousujohteisia viime viikon jälkeen. Haponen ja toisen puoliajan maalissa pelannut Maja torjuivat kaiken torjuttavissa olevan. Ottelu oli kohtalaisen siisti eikä tuomari jakanut varoituksia.
FC Rellu pelaa seuraavan ottelunsa jo torstaina 24.8. Mäntässä klo 19.00. Vastaan asettuu tuollon Mäntän Valo.
Otteluraportti: Harri Saarinen
keskiviikko 22. elokuuta 2012
perjantai 17. elokuuta 2012
Otteluraportti: FC Rellu 0 - 6 TKT KooTee (0-3)
Keskiviikko 15.8.
Virelä, Ikuri
Viime otteluissa. vaihtelevilla kokoonpanoilla pelannut FC Rellu sai Ikuriin vieraakseen KooTeen. Viimeksi joukkueet pelasivat hyvätasoisen 1-1 tasapelin kesäkuun alussa Pyynikillä. Viime aikoina joukkueiden kuntokäyrät ovat kuitenkin menneet eri suuntiin. Tällä kertaa Rellu sai paikalle 13 pelaajaa, mutta ei yhtään varsinaista maalivahtia. Tolppien väliin arvottiin aina rohkea Veli-Matti Kopakkala.
Pallo kaivettiin Rellun verkosta jo 15 sekunnin pelin jälkeen, liekö tämä ennätys seuran historiassa? Tilanne oli kovin epäonninen kun Kopakkalan vastapalloon ampuma purku epäonnistui ja osui pallon palauttanutta Juho Taipaletta selkään. Tästä pallo kimposi paitsiossa olleelle KooTee-hyökkääjälle, jolla oli helppo työ laittaa pallo tyhjään maaliin. Rellu ei pystynyt nollaamaan tilannetta, vaan tyytyi katselemaan kun KooTee vei peliä miten halusi. Pallo kiersi komeasti puolelta toiselle eikä Rellu pystynyt estämään tilanteiden syntymistä. Puolustajista juostiin ohi vasemmalta ja oikealta. 0-2 -maali syntyi napakalla volleyllä maalin takakulmalta ja 0-3 puolestaan laitamurtautumisen jälkeen takaviistoon laukaisupaikalle annetulla syötöllä. Lisämaaleihinkin olisi ollut paikkoja. Rellusta lähimmäksi maalintekoa pääsi Taipale ohjatessaan vapaapotkun ylärimaan (tilanne vihellettiin paitsioksi) sekä kovaa laukonut Kimmo Myllynen.
Toiselle jaksolle Rellun maaliin vaihdettiin Tero Mattila, ja myöhemmin myös Erno Maja pelasi tolppien välissä.. KooTeen rauhoitettua tahtia Rellukin sai peliään edes hiukan kuosiin, mutta maaleja nähtiin silti vain toiseen päähän. 0-4 maali syntyi komealla volleylla matalan keskityksen jälkeen. 0-5 oli puolestaan läpiajo Rellun muuten kohtalaisesti toimineen paitsioansan lauettua. Loppuvihellyksen soidessa lukemat olivat oikeutetut 0-6.
KooTee pelasi hyvin ja Rellu haluttomasti häviten kaksinkamppailut alituisesti. Erotuomari vihelsi pelin hyvin ja piti langat käsissään, ylilyöntejä ei nähty. Rellu taistelee sarjapaikastaan lopuissa kuudessa ottelussa, joissa vastaan asettuu myös Rellun päävastustajia. Ensi viikolla on ottelusiirron vuoksi luvassa härkäviikko, kun Rellu kohtaa ensin sarjakärki SW:n tiistaina Ikurissa klo 18.15 ja jo torstaina Valon Mäntässä.
Otteluraportti: Harri Saarinen
Virelä, Ikuri
Viime otteluissa. vaihtelevilla kokoonpanoilla pelannut FC Rellu sai Ikuriin vieraakseen KooTeen. Viimeksi joukkueet pelasivat hyvätasoisen 1-1 tasapelin kesäkuun alussa Pyynikillä. Viime aikoina joukkueiden kuntokäyrät ovat kuitenkin menneet eri suuntiin. Tällä kertaa Rellu sai paikalle 13 pelaajaa, mutta ei yhtään varsinaista maalivahtia. Tolppien väliin arvottiin aina rohkea Veli-Matti Kopakkala.
Pallo kaivettiin Rellun verkosta jo 15 sekunnin pelin jälkeen, liekö tämä ennätys seuran historiassa? Tilanne oli kovin epäonninen kun Kopakkalan vastapalloon ampuma purku epäonnistui ja osui pallon palauttanutta Juho Taipaletta selkään. Tästä pallo kimposi paitsiossa olleelle KooTee-hyökkääjälle, jolla oli helppo työ laittaa pallo tyhjään maaliin. Rellu ei pystynyt nollaamaan tilannetta, vaan tyytyi katselemaan kun KooTee vei peliä miten halusi. Pallo kiersi komeasti puolelta toiselle eikä Rellu pystynyt estämään tilanteiden syntymistä. Puolustajista juostiin ohi vasemmalta ja oikealta. 0-2 -maali syntyi napakalla volleyllä maalin takakulmalta ja 0-3 puolestaan laitamurtautumisen jälkeen takaviistoon laukaisupaikalle annetulla syötöllä. Lisämaaleihinkin olisi ollut paikkoja. Rellusta lähimmäksi maalintekoa pääsi Taipale ohjatessaan vapaapotkun ylärimaan (tilanne vihellettiin paitsioksi) sekä kovaa laukonut Kimmo Myllynen.
Toiselle jaksolle Rellun maaliin vaihdettiin Tero Mattila, ja myöhemmin myös Erno Maja pelasi tolppien välissä.. KooTeen rauhoitettua tahtia Rellukin sai peliään edes hiukan kuosiin, mutta maaleja nähtiin silti vain toiseen päähän. 0-4 maali syntyi komealla volleylla matalan keskityksen jälkeen. 0-5 oli puolestaan läpiajo Rellun muuten kohtalaisesti toimineen paitsioansan lauettua. Loppuvihellyksen soidessa lukemat olivat oikeutetut 0-6.
KooTee pelasi hyvin ja Rellu haluttomasti häviten kaksinkamppailut alituisesti. Erotuomari vihelsi pelin hyvin ja piti langat käsissään, ylilyöntejä ei nähty. Rellu taistelee sarjapaikastaan lopuissa kuudessa ottelussa, joissa vastaan asettuu myös Rellun päävastustajia. Ensi viikolla on ottelusiirron vuoksi luvassa härkäviikko, kun Rellu kohtaa ensin sarjakärki SW:n tiistaina Ikurissa klo 18.15 ja jo torstaina Valon Mäntässä.
Otteluraportti: Harri Saarinen
Otteluraportti: FC Teivo 2 - 1 FC Rellu (2-1)
Lauantai 11.8.
Räikkä, Ylöjärvi
FC Rellu lähti haastamaan sarjassa kolmantena olevaa FC Teivon
joukkuetta. Ottelu käytiin Ylöjärven Räikän kentällä, joka oli
loistavassa kunnossa jälleen kerran. Ylöjärven kentänhoitajat
ansaitsevat suuren hatunnoston pitäessään kentän erinomaisessa kunnossa
vuodesta toiseen. Rellu lähti hyvässä säässä käytyyn otteluun vaikeista
lähtökohdista. Kokoonpanoon oltiin saatu ainoastaan 11 pelaajaa.
Ensimmäinen
puoliaika lähti käyntiin Teivon painostaessa voimakkaasti. Rellun
puolustuksessa nähtiin ainoastaan kaksi normaalisti linjassa pelaavaa
pelaajaa ja puolus osoitti haavoittuvaisuutensa kahdesti ensimmäisen
viidentoista minuutin aikana. Teivo pääsi murtautumaan kahdesti terävällä
liikkeellä puolustuksen läpi, kerran oikealta ja kerran vasemmalta
laidalta. Näin ennen kuin Rellu oli ehtinyt edes lämmitä ottelua varten oli peli jo
tilanteessa 2-0 kotijoukkueelle. Tämän jälkeen Rellun pelaajat ottivat
itseänsä niskasta kiinni ja joukkue rupesi pääsemään peliin mukaan.
Ottelua oli pelattu n. 30 minuuttia. Kun Rellu sai kulmapotkun, jota
meni antamaan Juha Kaartoluoma. Kulmapotkun jälkeen pallo jäi pyörimään
Teivon kuudentoista alueelle ja lopulta pallo päätyi ruuhkasta maaliin
Altti Näsin laukomana ja tilanteeksi kaventui 2-1. Jarkko Pihlajamäellä
oli myös muutama puolittainen läpiajo ensimmäisellä puoliajalla, mutta
sivuverkkoa lähemmäksi maalia ei näistä tilanteista päästy. Tauolle
lähdettiin näin ollen tilanteessa 2-1.
Toinen
puoliaika käytiin tasaisissa merkeissä, mutta maaleja ei pelissä enää
nähty. Rellun Kaartoluoma pääsi yrittämään muutamaa vapaapotkua hyvistä
paikoista, mutta tällä kertaa näistä ei palloa saatu verkkoon asti.
Muista tilanteista mainittakoon Tuomas Nykäsen puolittainen läpiajo.
Tuomas kuitenkin hämmästyi nopeasta tilanteesta itsekkin, kun Teivon
puolustaja sähläsi pallon kätensä kautta Tuomaksen ulottuville ja pallo
meni aavistuksen maalin ohi. Myös Teivolla oli omat paikkansa
puoliajalla Rellun väsyessä ja nostaessa peliään, mutta maalinteossa ei
myöskään Teivo enää onnistunut. Teivo joutui lisäksi pelaamaan ottelun
viimeiset 7 minuuttia vajaamiehisenä, kun yksi sen pelaajista
poistettiin kentältä kahden varoituksen saattelemana.
Vielä
viimeisenä muistettakoon pelin viheltänyttä Seppo Markkasta. Kaikkien
yllätykseksi tämä muistaminen on positiivista. Seppo vihelsi ottelun
läpi jos ei nyt loistavasti, niin ainakin hyvällä tasolla ja peli pysyi
hyvin Sepon hallussa koko 90 minuuttisen ajan.
Otteluraportti: Juho Taipale
tiistai 14. elokuuta 2012
Otteluraportti: FC Futarit 2 - 4 FC Rellu (2-0)
Torstai 26.7.
Ahvenisjärvi, Hervanta
Edellisessa sarjaottelussa täysin ansaitun 0-2 kylvetyksen saanut
FCR tuli Ahvenisjärven pikkuruiselle stadionille odottavalla
tunnelmalla. Tappion tuomaa sisuuntumista ei näkynyt naamoilla,
enemminkin tuntui kaikkien valmistautuen otteluun ajatuksella mitenkähän
tänään kulkee. Yhtenäisen alkulämmittelyn puuttuessa tuntuu välillä
ettei ajatus ole kääntynyt illan otteluun riittävän tehokkaasti, ja tämä
onkin nähty useamman kerran kauden mittaan vastustajan saadessa suht
helpon avausmaalin heti ottelun alkuun.
Ottelun pyörähtäessä käyntiin kävi FCR:n tekninen ja fyysinen
etumatka vastustajaan nähden heti ilmi. Heti ensihetkillä peli
painettiin Futareiden päätyyn ja pallo pyöri maalilla odottaen vain
avausosumaa. Paine tuotti kulmapotkun 9. minuutilla, mutta sen sijaan
että FCR olisi tuosta työntänyt avausosuman kävikin toisin. Etutolpalla
ollut puolustaja purki pallon puoleen kenttään, josta nopeammin
reagoineet futarit pääsivät 2-1 vastahyökkäykseen. Laiturin hyökkäsin
auringosta kuin japanilaishävittäjät aikanaan Midwayssa, ja maalilla
heilunut Roope Hakulinen sai ainoastaan haparoitua pallon tolppaan. Takaisin
kentälle kimmonneessa pallossa oli ensimmäisenä tilanteen toinen Futari,
ja jälleen kerran palloa laitettiin tyhjään Rellu maaliin.
Ottelun alku oli jälleen masentava, ja sai Rellulaisten ryhdin
notkahtamaan. Alun hyvä ote ja vire valui viemäriin ja peli muuttui
puolihuolimattomaksi pelailuksi. Tämä pelailu sai sitten kirsikkansa
kakun päälle pari minuuttia ennen puoliaikaa, kun futareiden
keskikenttämies sijoitti pallon maaliin keskiympyrästä, ikäänkuin
alleviivatakseen näyryytystä.
Puoliajalla pidettiin sitten mukavasti henkeä nostanut puhehetki taktiikkavelho
Juho Taipaleen johdolla. Jokainen pelaaja tunsi kyllä piston sydämessään
tästä lepsuilusta, ja hyvässä hengessä saatiin puhallettua
taistelutahto jälleen henkiin.
Toisen jakson alkajaisiksi otti rellumiehitys suitset käsiin
ohjastajan paikalla ja alkoi viedä ottela haluamaansa suuntaan. Laitojen
kautta noustiin toistuvasti, keskityspalloja ja vapaapotkuja saatiin
toimitettua toistuvasti futareiden boksiin ja ottelussa oli mainiota
takaa-ajon henkeä. Muiden muassa Erno Maja esitteli jälleen jo
kulttimainetta saavuttaneen puolivolleyvastiksen ylärimaan.
Tulostaululle taistelu heijastui ensimmäisen kerran 55. minuutilla
Samuli Hännikäisen rynnistäessä tuulispäänä jälleen yhteen keskitykseen.
Viimeistely kantapäällä seläntakaa veskan yli kahden puolustajan
välistä hakee vertaistaa, ja samalla Hännikäinen avasi maalitilinsä FCR
paidassa. Taistelun ruumiillistuessa maalin muotoon Rellun liike
vahvistui entisestään, ja vain viisi minuuttia myöhemmin kävi
Hännikäinen kurittamassa Futareiden väsynyttä puolustuslinjaa uudelleen.
Väkevä taistelu irtopalloon kahden puolustajan välistä ja
kärkkärisijoitus ohi vastaantulleen maalivahdin toi Rellun ansaitusti
tasoihin, ja ottelua vielä pelaamatta puoli tuntia.
Tasatilanteessa Rellu ei alkanut löysäilemää, vaan pisti pienempää
vaihdetta silmään ohituspaikkaa silmäillen. Punoitus futaripakkien naamalla
vain paheni relluhyökkääjien ahnaasti metsästäessä maalipaikkoja. 63.
minuutilla syötönkatko keskialueella lähetti Rellun vastahyökkäykseen.
Kasper Kahila nousi vasemmalta ja tarjoili keskellä odotelleelle Tuomas
Nykäselle paikan näennäisesti helppoon viimeistelyyn. Maalivahti sai
kuitenkin hieman kättä vedon väliin, mutta Nykänen seurasi tilanteen
mallikkaasti loppuun survoen 3-2 johto-osuman sisään tolpan kupeesta.
Tappioasemaan ajautun Futarit joutui nostamaan pakettiaan
tämänjälkeen, joka tietenkin antoi tilaa Rellun vikkelälle
hyökkäysosastolle. Ottelun viimeinen maali nähtiin 83. minuutilla kun
Erno Maja antoi mainion vapaapotkun puolenkentän tuntumasta vasemmalta
laidalta. Kärjessä saukkomaisen sulavasti liikkunu Nykänen kipaisi
ripeimpänä keskitykseen viimeistellen päämaalin vasemman tolpan kautta.
Tuo maali viimeistään tappoi futareiden toivon sarjapisteista, ja
viimeisen kympi aikanakin oli Rellu lähempänä lisämaaleja kuin
takaa-ajajat.
Miellyttävää vaihtelua kesän toimintaa oli tämä valkopaitaisen
osaston ryhtiliike tappiotilanteessa. Muistettakoon, että 0-2
taukotilanne ei kerro lainkaan kentän tapahtumista, mutta siitä
tyylikkäästi nouseminen on ollut harvinaista herkkua, ja mielelläni
toivotan tämänkaltaiset taistelut tervetulleeksi FCR:n toimintaan
pysyvästi.
Otteluraportti: Tuomas Nykänen
Otteluraportti: FC Rellu 0 - 2 PoNU Bk (0-2)
Keskiviikko 18.7.
Virelä, Ikuri
Ikurin keskiviikkoillassa valkopaitainen
kotijoukkue joka oli saanut vieraita Sastamalasta, jonka
ylpeys PoNU Bk tuli kokeilemaan Rellu keskikesän kuntoa. Keseän korvalla
pelattu ensimmäinen otteluhan oli Rellun osalta suht surullinen.
Siipirikkoisena matkassa ollut ryhmä joutui taipumaan vieraissa 5-1
numeroin, joten nyt mainiossa kesävireessä olleella joukkueella oli
ehdottomasti revanssin paikka.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Rellun keskikenttä piti
kenttätahtumia hallussaa alusta lähtien ja molemmat joukkueet vielä
hakivat tunnustellen paikkaansa kentällä kun Rellulaisten taivas pimeni
jälleen kerran heti ottelun alussa. vain 13 minuuttia oli pelattu kun
Ponun toppari paiskasi pitkän pallon maltillisesti puolustukseen
rymittäytyneen kotijoukkueen pelaajiston yli, rellun maalilla
armeijakiireiltään jälleen häärinyt Roope Hakulinen ei tullut vastaan
parhaalla mahdollisella vauhdilla häviten näin juoksukisan irtopalloon.
Kaiken kruunasi ohipotku, jonka jälkeen Ponun poika sai kuljettaa pallon
tyhjään maaliin. Liekö mainio pisteputki täyttänyt sitten valkopaitojen
masut, siksi haluttoman ja flekmaattisen oloisena ottelu jatkui
takaiskumaalista huolimatta. Kaikki kaksinkamppailut pelattiin löysästi,
puhe oli heikkoa ja liike olematonta. Vastustajakaan ei varsinaisesti
haastanut voimakkaasti, mutta ei sitä Rellu osastokaan halunnut tehdä.
Sitä saa mitä tilaa, ja 41 minuutin kohdalla Ponu käväisi jälleen
maaliteossa. Tällä kertaa mainio yhteys löytyi kulmapotkusta jossa ainoa
maalin edessä häärinyt vierailija nekkasi pallon pömpeliin kolmen FCR
puolustajan keskelä.
Toisella jaksolla FCR viritteli pienimuotoista kiriä. Jakson
ensimmäinen 20 minuuttia sujui vankasti kotijoukkueen määrätessä tahtia.
Muutamia maan mainioita maalitilanteitakin syntyi. Veli-Matti Kopakkala
pääsi kertaalleen nokikkain maalivahdinn kanssa, mutta häkellyksissään ottikin
pallotatsin kädellään. Paria hetkeä myöhemmin Erno Maja lähetti
puolivolleystä vihaisesti maalipuuta nuolaisseen pallon. Kun kaivattua
kavennusta ei kuitenkaan tullut, akoi uskonpuute taas puraista itse
kutakin ja sangen vaarallisiin maalitilanteisiin ei enää päästy
näennäisestä hallinnasta huolimatta.
Iloisia asioita Laukontorin kahvirinkiin ei tästä ottelusta FCR:n
osalta juuri jäänyt. Ottelu toimi mainiona osoituksena siitä, että
tulosta on tehtävä joka ottelussa, ja kaikkiin peleihin pitää tulla
voitto mielessä. Vanhat meriitit eivät kupissa paina kun tuomari
puhaltaa pilliin.
Otteluraportti: Tuomas Nykänen
maanantai 13. elokuuta 2012
Käyttäjätiedote
FC Rellun blogi on ollut viime viikkoina päivitystauolla teknisten ongelmien vuoksi. Ongelmana oli internetin täyttyminen. Kansainvälinen kattojärjestö WIC on ratkaissut ongelman poistamalla internetistä Parkanon Perinneseuran vuosilta 1974-1986 keräämät puujalkavitsiarkistot. Otteluraportit ja tilastot päivitetään pian ajankohtaisiksi.
FC Rellu pahoittelee parkanolaisten tilannetta.
FC Rellu pahoittelee parkanolaisten tilannetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)