maanantai 30. toukokuuta 2011

Otteluraportti: PP-70/2 3 - 1 FC Rellu (2-0)

Sateinen aamupäivä kirkastui illaksi ja loi hienot jalkapallo-olosuhteet FC Rellun kuudennelle ottelulle Kaupissa. Vastaan asettunut tamperelainen PP-70/2 osoittautui kuitenkin tällä kertaa liian taitavaksi vastustajaksi ja FC Rellu jäi jo kolmannen kerran peräkkäin ilman pisteitä.

Pöytäkirjaan saatiin tälläkin kertaa merkittyä 17 pelaajaa vaikka osa kärsikin pikku loukkaantumisista ja maalivahti Toni Rantanen oli vasta kotiutunut Tukholman harjoitusmaratonilta. Osallistumisaktiivisuus peleihin onkin ollut yksi Rellun positiivisimmista asioista tällä kaudella. Aina juonikas Timo Lautamatti esitti heti aloituspotkussa ihailtavaa oveluutta, mutta ensimmäisenä maalinteossa onnistui kotijoukkue. Jo noin viiden minuutin kohdalla pallo pelattiin seinäsyötöllä Rellun puolustusalueen vasempaan laitaan. Juuri italianristeilyltään palannut kapteeni Harri Saarinen harhautettiin aivan kuutamolle ja pallo pelattiin keskustaan vapaaksi unohtuneelle PP-pelaajalle, joka jatkoi pallon yhdellä kosketuksella vapaampaan paikkaan josta hyökkääjän oli helppo työ tällätä pallo vapaasti maaliin ohi voimattoman Rantasen. Lisää kylmää kyytiä tuli vain muutama minuutti tämän jälkeen. PP:n kulmapotku pelattiin pitkänä takatolpalle, ja pienestä kulmasta yläkaarena lähtenyt pusku löysi kuin löysikin tiensä yläkulmaan juuri takatolpalla seisseen Sulevi Toivon tavoittamattomiin. Turvalliseen kahden maalin johtoasemaan päästyään PP piti rauhassa palloa. FC Rellu pystyi alkua vaivanneen haluttomuuden jälkeen järkevöittämään peliään ja onnistui rakentamaan muutaman hallitun hyökkäyksenkin. Kimmo Myllynen meinasi karata läpi Saarisen nopean vapaapotkun jälkeen mutta ensikosketus oli epäonnistui. Altti Näsi pääsi tälläämään Jarkko Pihlajamäen kulmapotkusta valleyn mutta laukaus kilpistyi. Näsi sai jason lopussa varoituksen kovasta pelistä. Tauolle lähdettiin lukemissa 2-0.

Toisen jakson alku meni jälleen PP:n pillin mukaan. Joukkueen taitavat pelaajat liikuttelivat palloa hyvin puolelta toiselle ja kierrättivät palloa alakerran kautta televisiosta tuttuun tapaan. Lopulta FC Rellun aggressiivisempi pelitapa palkittiin. Voimakkaasti ylösnoussut toppari Juho Taipale pääsi laukomaan Kimmo Myllysen vapaapotkusta, mutta maalivahti torjui pallon. Pallo ajautui kuitenkin oikeaan laitaan, josta ristipallojen kanssa jälleen kunnostautunut Ossi Ahola keskitti sen luukulle. Taipale puski pallon ihailtavalla varmuudella verkkoon. Lisää maalipaikkojakin saatiin, kun paine maalin jälkeen siirtyi kotijoukkueen päätyyn; Saarinen jakoi puolustuksesta pallon hyvin paikkaa hakeneelle Kasper Kahilalle. Hiusmalliaan vielä entisestään radikalisoinut Kahila jatkoi pallon sulokkaasti ulkosyrjällä eteenpäin oikea-aikaiseen läpijuoksuun lähteneelle keskikentän työmyyrä Kimmo Turuselle, mutta tasoitusmaali jäi syntymättä. Kahila pääsi vielä kertaalleen kokeilemaan viimeistelyä syöksypuskulla, mutta näyttävä yritys jäi voimattomaksi ja vihellettiin paitsioksi. PP pääsi kesken painostuksen rokottamaan tilaneeksi 3-1. Hyökkääjä laukoi 16:n rajalle tulleen poikittaissyötön yhdellä kosketuksella kierteisesti maata viistäen oikeaan alanurkkaan. Hetkeä myöhemmin ottelussa nähtiin rangaistuspotku, kun tuomari katsoi Lauri Oksasen työntäneen hyökkääjää selästä melko kevyen näköisessä tilanteessa. Kotijoukkueen maalivahti astui ylimielisenä suorittamaan rangaistuslaukusta. Karman laki oli kuitenkin kohdallaan; Rantane torjui rankkarin ja kärppänä paikalla ollut Näsi purki pallon hyökkääjien ulottumattomiin. Lopussa Taipale ja Oksanen pääsivät vielä laukomaan hyviltä paikoilta mutta laukaukset kilpistyivät uhrautuvaan PP-puolustukseen.

PP-70/2 oli tänään FC Rellua parempi ja loppunumerot olivat oikeutetut. Alussa päästetyt maalit tekivät pelistä vierasjoukkueelle vaikean. Nuorta joukkuetta vastaan olisi pitänyt pelata fyysisemmin, tänään ottelussa ei jaettu kuin yksi ainoa varoitus. Pelissä oli kuitenkin nähtävissä myös hyviä elementtejä ja välillä palloa kierrätettiin maata pitkin suunnitelman mukaisesti. Joukkueen rutiinitaso ei kuitenkaan tällä hetkellä ole riittävä ja asiaa pyritään korjaamaan harjoittelun myötä.

Seuraavaksi FC Rellu kohtaa TKT KooTeen. Ottelu pelataan Ikurin kentällä torstaina 9.6. klo 20.00.

Otteluraportti: Harri Saarinen

torstai 26. toukokuuta 2011

Otteluraportti: FC Rellu 1 - 5 Jags (1-3)

Keskiviikko 25.5.2011
Ikuri

Keskiviikkoiltana FC Rellu koki toisen tappionsa putkeen. Peli lähti erittäin vauhdikkaasti liikkeelle ja jo 7 minuutin kohdalla kävi selväksi, että Jagsin hyökkääjät ovat vaarallisia. Vierasjoukkueen Mape Paapanen sai pallon hieman paitsioksi haiskahtaneessa tilanteessa ja laittoi pallon varmasti maaliin. Ensimmäisestä osumasta Rellu ei kuitenkaan vielä hätkähtänyt, vaan kotijoukkueen Pauli Suoniemi viimeisteli 13 minuutin kohdalla kauden toisen maalinsa komealla ylänurkkavedolla. Tämän jälkeen pallonhallinta siirtyikin Rellulle ja vaarallsia tilanteita saatiin luotua. Henri Virran ylärimaa lähemmäksi Rellu ei kuitenkaan päässyt. Kylmää suihkua oli tiedossa: Ensin Mape Paananen teki toisen maalinsa Rellun puolustuksen flipperi-pallosta ja pian perään Sami Sokuri harhautti Rellun oikean laitapakin ja veti komean tykin maalin kattoon. Puoliajalla tilanne oli siis vieraille 3-1.

Mehutauolle käveltäessä joku vastustajista totesi, että "Se oli Rellun selvää hallintaa, mutta hyvin taisteltu jätkät". Tauolla Rellun johto yrittikin rauhoittaa tilannetta ja luoda uskoa pelaajiin, mutta laihoin tuloksin. Pelin jatkuttua palloa siirreltiin kauniisti puolustuksessa, mutta pelin rakentelu ontui pahasti ja todellisia vaaranpaikkoja oli harvassa. Jags puolustus joutui aika paljon rikkomaan Rellun keskikenttäpelaajia ja tästä seurasi 6-7 vapaapotkua pitkin ottelua noin 25-30 metristä, mutta vaikka maalivahti sylki osan torjunnoista vaarallisen oloisesti, ei Rellu onnistunut palloa pussiin laittamaan. Tilanne alkoi turhauttamaan kotijoukkuetta mitä pidemmälle ottelu eteni. Rellu nosti koko ajan hyökkäystä ja tämä koitui lopulta Rellun kohtaloksi. Jags rankaisi kahdesti 70 minuutin kohdalla ja eteni 5-1 voittoon. Todellista taisteluilmettä Rellu ei oikeastaan saanut aikaan ollenkaan toiselle puoliajalle. Ottelun ratkaisu oli vastustajan taitavissa hyökkääjissä. Englantilaisella "pitkä päätyyn ja perään" taktiikalla pelannut Jags tiesi vahvuutensa. Pallonhallinnan luovuttaminen Rellulle ja panostaminen vastahyökkäyksiin oli Jagsin selkeä taktiikka, joka toi tulosta. Rellun sairaslista ja työmatkat aiheuttavat harmillisia pelipaikan muutoksia ja avainpelaajien korvauksia. Ottelun loppulukemista huolimatta Toni Rantanen pelasi maalissa erinomaisen ottelun ja torjui monta tiukkaa vastahyökkäystä. Tästä pitää Rellun ryhdistäytyä ja päästä takaisin voittojen tielle.

Altti Näsi