Torstai 27.6.
Rauhala, Valkeakoski
Kesäkuun lomakauden myötä FC Rellu sai matkapeliinsä mukaan ainoastaan
13 pelaajan kokoonpanon. Vastustajajoukkue Sopu ei tästä kuitenkaan
saanut hyötyä, sillä ymmärrettävästi vierasjoukkuekin oli liikkeellä 13
pelaajan voimin. Ottelu pelattiin Sääksämäessä Rauhalan luonnonnurmella
joka oli kovin sateisesta kelistä huolimatta erinomaisessa kunnossa.
Ottelu alkoi tasaväkisesti odottavin tunnelmin. FC Rellulla oli
erinomainen paikka siirtyä johtoon jo viiden minuutin pelin jälkeen, kun
Juha Kaartoluoma antoi erinomaisen kulmapotkun ja kapteeni Harri
Saarinen nousi puskutilanteessa korkeimmalle, mutta kova pusku
suuntautui maalin yli. Avausmaali nähtiin 24 minuutin pelin jälkeen.
Saarinen sai pallon keskialueen tuntumassa Tero Mattilan sivurajaheiton
jälkeen. Saarinen löysi pitkällä keskityksellään takatolpalle hiipineen
Veli-Matti "Taali" Kopakkalan, joka pystyi vaikeastakin asennosta
puskemaan pallon tarkasti vasempaan alakulmaan. Myös Sopu sai
maalipaikkoja ja sateen liukastama pallo aiheutti Rellun maalivahdille
ajoittain ongelmia pallon vangitsemisessa. Torjuntatyöskentely oli
Pereziltä kuitnekin jälleen totutun erinomaista. 31. minuutilla Juho
Taipale antoi Tuomas Nykäselle pitkän pystysyötön. Luonnonnurmikentällä
pallo ei mennytkään rajoista yli vaan jäi pelikentälle. Tuulennopea
Nykänen voitti juoksukilvassa sekä laitapuolustajan että Sopun vastaan
tulleen maalivahdin. Syöttö takaviistoon löysi Kopakkalan joka sijoitti
pallon hallitusti oikean tolpan viereen tehden lukemiksi 0-2. Maalin
jälkeen FC Rellu vetäytyi puolustmaan hieman liiaksikin minkä
seurauksena sekä ensimmäisen jakson loppu että toisen jakson ensimmäinen
vartti mentiin visusti Sopun hallitessa peliä.
Sopu sai kavennusmaalin varhaisessa vaiheessa toista jaksoa. Perez avasi
pelin heittämällä keskelle, eikä palloa saatu pidettyä omalla
joukkueella. Pallon menetys vaarallisella alueella jhti
pallonmenetykseen. Sopu pelasi pallon poikittain hyvin juosseelle Toni Mikkoselle
joka otti pallon haltuun ja laukoi varmasti maalin. Haltuunotossa pallo
näytti osuvan käteen ja tämä herätti hieman keskustelua. Rellu sai
vapauttavan kolmannen maalin 73. minuutin kohdalla. Kimmo Turusen vahvan
väännön jälkeen nuori Samuli Hännikäinen voitti kaksinkamppailun
vasemmassa laidassa ja syötti nousunsa päätteeksi keskustaan
Kopakkalalle, joka kruunasi hattutemppunsa hyvällä sijoituksella. Kolmas
maali vei Sopulta innon ja juoksuvoiman. Rellulla oli paikkoja vielä
lisämaaleihin, mutta niitä ei nähty. Suoniemen veljekset Pauli ja Pentti
laukoivat tasokkaasti kauempaakin.
Pisteet olivat Rellulle tärkeät ja sitäkin makeammat. Pienelläkin
kokoonpanolla kyettiin hyvään taisteluun vieraasta alustasta ja
hankalasta kelistä huolimatta. Jarkko Pihlajamäki esitti kauden
parhaimpia otteita vasempana laitapuolustajana tuoden Rellun peliin
mukaan kaivattuja laitapuolustajan nousujakin. Joukkueeseen jälkijunassa
liittynyt Teppo Takku pääsi pelin edetessä paremmin mukaan toimintaan.
Tumoarilinja oli varsin salliva, mikä hyödytti tällä kertaa enemmän
Sopua. Rellusta ainoastaan Kopakkala sai varoituksen. Ihmetellä täytyy
nuoren -ilmeisesti paikallisen- tuomarin malttia kuunneella huutoa ja
suunsoittoa. Rauhalassa kuultiin niin homottelua kuin klassista vitun
apinaakin jotka Tampereella pelatuissa otteluissa on pääsääntöisesti
viime vuosina siivottu pois.
Kopakkalan ketsuppipullon aukeaminen lupaa hyvää loppukautta ajatellen.
Hattutemppu Vitosdivisioonan ottelussa on samalla myös seuraennätys.
Viimeksi kolmeen maaliin samassa ottelussa on pystynyt FC Rellun
todellinen kulttipelaaja Olli Pehkonen kesällä 2010 Kutosdivisioonan
ottelussa. Kevätkierroksen viimeisessä ottelussa Rellu pyrkii
puristamaan vielä hyvän tuloksen väkevästi esiintynyttä sarjakakkosta
Viialan Peli-Veikkoja vastaan. Ottelu pelataan keskiviikkona klo 18.15
alkaen Ikurin kentällä.
Otteluraportti: Harri Saarinen
perjantai 28. kesäkuuta 2013
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Otteluraportti: FC Rellu 1 - 2 TaPa (0-2)
Tiistai 18.6.
Ikuri
FC Rellun neljän tappiottoman ottelun putki Tampereen Vitosessa päättyi ikävään 1-2 tappioon TaPaa vastaan. Juhannusviikko ja kesälomien alut näkyivät poissaoloina. Lopulta kasaan saatiin kuitenkin 14 pelaajan kokoonpano.
FC Rellun otteita leimasi avausvihellyksestä lähtien velttous. Joukkue oli ilmeisesti katsastanut sarjataulukosta vastustajan pelanneen kauden alun odotuksia heikommin eikä omaan tekemiseen viitsitty keskittyä. TaPa sai otteluun huippualun. Rellun veltto pelaaminen vasemmassa laidassa johti vapaapotkuun vaarallisesta paikasta rangaistusalueen reunalta. Jani Kangas haki keskityksellä takatolppaa, mutta pallo leijailikin takakulmaan aivan yläriman alle ja yllätti Rellun maalivahti David Perezin. Rellu sai vielä lisää kylmää kyytiä, kun Kangas pääsi puolustuksen merkkausvirheen jälkeen nokikkain Perezin kanssa. Maalintekopaikka aukesi Rellun virheestä, mutta viimeistely oli laadukas laukaus tolpan viereen ja näytti hyvää esimerkkiä Rellun tehottomuusongelmasta kärsivälle hyökkäykselle. Kahden takaiskumaalin jälkeen Rellu sai hieman ryhdistäydyttyä ja pallo alkoi kiertää tuttuun tapaan maata pitkin pelaajalta toiselle. Maaliin asti palloa ei kuitenkaan saatu. Tero Mattila osoitti puolustuksessa hienoa uhrautuvuutta peittämällä laukauksia vartalollaan. TaPan Murtaza Salehi aiheutti nopeudellaan ongelmia Rellun puolustukselle.
Toisella jaksolla TaPa hieman vetäytyi ja Rellu sai pitää enemmän palloa, mutta pallokontrolli ei realisoitunut maalipaikkoina. Rellu pääsi kaventamaan vasta 67. minuutilla. Jari Kurki pelasi lyhyen kulmapotkun taaksepäin Juha Kaartoluomalle. Kaartoman laukaus kimposi ylärimasta ulos, mutta kulmatilanteeseen noussut kapteeni Harri Saarinen sai pidettyä pelivälineen kentällä. Saarinen antoi kovan keskityksen maalille ja alkukaudesta joukkueeseen hyvin sisään päässyt Olli Hirsimäki puski pallon voimalla maaliin. Tasoitusmaalia ei kuitenkaan enää Ikurin kentällä nähty ja TaPa korjasi arvokkaat pisteet mukaansa. Rellulta varoituksen saivat Saarinen ja nuori Samuli Hännikäinen.
Kaikki putket katkeavat joskus. Tämänkertaisella pelillä Rellu on kuitenkin jatkossakin pulassa. Joukkueen pitää pyrkiä pitämään vaikeillakin hetkillä pelitavastaan kiinni. Tällä kertaa muutaman perinteisen avauskokoonpanon pelaajan saappaita ei pystytty täyttämään. Loma- ja kesäjuhlakausi luo omat ongelmansa kokoonpanon suhteen vielä muutaman viikon ajan, mutta kevätkierroksen kahdessa jäljellä olevassa ottelussa olisi vielä arvokkaita pisteitä tarjolla. Rellun seuraava ottelu pelataan torstaina 27.6. klo 19.00 Valkeakosken Rauhalan kentällä Sopua vastaan. Ottelu pelataan tiettävästi luonnonnurmella.

Tilaa:
Kommentit (Atom)