lauantai 28. syyskuuta 2013

Otteluraportti: FC Rellu 1 - 6 Sopu (0-4)

Tiistai 17.9.
Ikuri

FC Rellu kärsi kauden viimeisessä kotiottelussaan karvaan 1-6 tappion. Ottelua edeltävänä päivänä tapahtuneiden poisjääntien myötä hetken näytti siltä ettei täyttä kentällistä saada paikalle, mutta lopulta mukaan saatiin raavittua vielä pari puolikuntoista pelaajaa joten kotijoukkue lähti otteluun 12 miehen kokoonpanolla. Osa pelaajista joutui tosin pelaamaan väärillä pelipaikoilla.

Ohuesta kokoonpanosta huolimatta ottelu alkoi Rellun osalta paremmissa merkeissä kuin viikon takainen TaPa-kylvetys. Rellun parhaimmat paikat syntyivät erikoistilanteista. Juha Kaartoluoma nosti vapaapotkun takatolpalle, josta Harri Saarisen pusku kuitenkin suuntautui ohi alanurkan. Kuitenkin jo 12. minuutilla Sopu siirtyi hieman onnekkaasti johtoon. Ottelussa tavaramerkiksi muodostunut erinmomainen puolenvaihto vasempaan laitaan tippui juuri Rellun puolustuslinjan ja maalivahdin väliin laitahyökkääjälle. Maalivahti David Perez onnistui laukomaan ensimmäisen laukauksen, mutta pallo pomppasi suoraan Sopu-pelaajan jalkoihin ja mies pystyi vielä maastakin sutimaan pallon sisään. Johtomaalista innostunut Sopu pääsi heti tekemään lisäosumia. Kyseenalaisesti vihelletty vapaapotku päätyi Sopulaisen ampumana suoraan muuriin.Sama pelaaja laukoi uudestaan takaisin kimmonneen pallon, jonka Rellun muuri onnistui vielä uudelleen peittämään. Sama pelaaha pääsi kokeilemaan vielä kolmannen kerran samasta tilanteesta ja tällä kertaa veto painui kovana suoraan ylänurkkaan. Nopeudellaan ongelmia aiheuttanut Toni Mikkonen vastasi kahdesta seuraavasta maalista. Ensin murtautuminen oikeasta laidasta keskelle rangaistusaluetta ja laukaus alakulmaan, sen jälkeen tulinen kanuuna Rellun puolustuksen purkamaan vastapalloon. Tauolle lähdettiin lohduttomissa 0-4 -lukemissa.

Toisella jaksolla Rellu sai pidettyä pelin tasaisempana, mutta kovin vaarallisiin maalipaikkoihin ei edelleenkään päästy. Sopu teki sen sijaan kaksi maalia lisää ja osui kertaalleen ylärimaan. Aivan ottelun lopussa Rellun Kimmo Turunen harhautti Sopu-puolustuksen kahville ja miestä rikottiin aivan rangaistusalueen kulmassa. Turunen asettui itse laukomaan rangaistuspotkua ja latasi sen varmuudella sisään. Vitosdivarin pelin hengen mukaista olisi ehkä ollut viheltää tilanteesta ainoastaan vapaapotku aivan rangaistusalueen rajalta, mutta pistejaon kannalta tilanteella ei toki ollut merkitystä.

Rellun peli-ilme oli parempi kuin edellisessä pelissä, mutta 12 pelaajan kokoonpanolla ei yksinkertaisesti voi pärjätä. Toivottavasti Rellu saa paremmin pelaajiaan liikkeelle sunnuntaina 29.9., kun kauden viimeinen ottelu pelataan Viialassa. Ottelu pelataan Viialan urheilukentän luonnonnurmella klo 15.00 alkaen. Kummallakaan joukkueella ei ottelussa ole panosta, mutta kausi olisi mukavampaa päättää kunnon suoritukseen.

Otteluraportti: Harri Saarinen

tiistai 17. syyskuuta 2013

Otteluraportti: TaPa 4 - 1 FC Rellu (1-0)

Tiistai 10.9.
Ikuri

FC Rellu koki tylyn 4-1 tappion kauden toisessa TaPa-kohtaamisessa. Jälleen hieman vajaa kokoonpano käsitti 13 pelaajaa. Ensimmäinen maalipaikka tuli nuorelle Samuli Hännikäiselle, joka ehti Kimmo Myllysen oivaan keskitykseen ennen vastaan tullutta TaPan maalivahtia. Suora jatko ilmasta pomppasi kuitenkin harmillisesti maalin ohi. Rellu sai varsinkin ottelun ensimmäisellä jaksolla pitää palloa ja kierrättää sitä pelaajalta toiselle, mutta TaPa-puolustusta ei saatu murrettua auki. Juha Kaartoluoma antoi hyvän kulmapotkun takatolpalle josta Harri Saarinen pudotti pallon keskelle, mutta Hännikäisen jatkopusku suuntautui maalin yli. TaPa pääsi rokottamaan 36 minuutilla, kun nopea Phalakorn Virtanen karkasi oikeasta laidasta pystysyöttöön, kiersi maalivahdin ja laittoi pallon varmasti maaliin.

Toisen jakson alussa Rellu oli perinteisesti aivan jäässä. Murtaza Salehi aiheutti puolustukselle jatkuvasti ongelmia. Lyhytsyöttöpeli, tarkat keskitykset puolustajien väliin ja nopeat hyökkääjät olivat Rellulle myrrkyä. Salehi ja Teemu Paukamainen ratkaisivat pelin tekemällä nopeaan tahtiin kaksi maalia ja Rellun selkä notkahti lopullisesti. Hieman ennen loppua Salehi teki vielä toisen osuman. Rellulta Juho Taipale nosti pallon komeasti kaukaa yli vastassa olleen maalivahdin, mutta laukaus pomppasi ylärimasta takaisin kentälle. Ottelun lopussa Kaartoluoma koristeli lukemiksi 4-1 maalinedustalta Jarkko Pihlajamäen esityön jälkeen. TaPan Paukamainen sai vielä ulosajon otettuaan toisen keltaisen kortin rikkomalla tyhmässä tilanteessa.

FC Rellu on pelannut kolmen viime kauden aikana kuusi kertaa TaPaa vastaan ja saldo on murheellinen; 0 voittoa, 1 tasapeli ja 5 tappiota. Tälläkin kertaa lukemat olivat täysin oikeutetut. Ottelu hävittiin asennepuolella: Rellu tuli neppailemaan ja katsomaan mihin se riittää, Tapa sen sijaan halusi voittaa tämän ottelun. Toisella jaksolla Rellulta hyytyi täysin myös kunto, kun jo valmiiksi vajaasta pakasta putosi loukkaantumisen vuoksi Jussi Viljanen pois.

FC Rellulla on jäljellä kaksi ottelua tällä kaudella ja jokaisen pelaajan pitäisi kaivella motivaatio vielä näihin otteluihin - kohta koittaa pitkä talvi ja silloin ei jalkapalloilla. Vaihtopelaajiakin olisi hyvä saada ainakin neljä kappaletta. Kauden viimeisessä kotiottelussa vastaan asettuu Sääksjärven Sopu ja ottelu pelataan tiistaina 17.9. klo 18.15 alkaen Ikurin kentällä.

Otteluraportti: Harri Saarinen