tiistai 8. lokakuuta 2013

Otteluraportti: ViiPV 1 - 2 FC Rellu (0-1)

Sunnuntai 29.9.
Viiala

FC Rellu päätti hienon kautensa tyylikkäällä 1-2 -vierasvoitolla nelosdivarin nousukarsintaan valmistautunutta ViiPV:a vastaan. Kauden viimeiseen otteluun saatiin paikalle 16 pelaajaa ja tällä olikin vierasjoukkueen voiton kannalta suuri merkitys.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta jakson loppupuoli oli selvää FC Rellun hallintaa. Joukkue oli jo lähellä saada maalin kulmapotkusta ja jälkitilanteesta Jarkko Pihlajamäki laukoi tulisesti, mutta kotijoukkueen maalivahti onnistui torjumaan pallon kulmaksi. Jatkotilanteesta Veli-Matti Kopakkala antoi kovan matalan keskityksen johon ehti ensimmäisenä pelikentille loukkaantumisen jälkeen palannut Tuomas Nykänen. Nykänen ei tuhlannut aikaansa haltuunottoon vaan jatkoi pallon ensimmäisellä kosketuksella verkkoon. Tärkeä johtomaali tuli aivan jakson loppuun ja tauolle mentiin Rellun 0-1 -johdossa.

Toisella jaksolla ainoastaan yhdellä vaihtomiehellä pelannut ViiPV alkoi väsyä ja menettää mielenkiintonsa. Rellulla oli useita paikkoja lisäosumiin. Harri Saarinen ja Kimmo Myllysen syöttelyn päätteeksi Nykänen pääsi murtautumaan rangaistusalueelle haastamaan puolustusta nopeudellaan. Vastustajan jouduttua rikkomaan pallo vietiin pilkulle ja Nykänen antoi herrasmiesmäisesti laukaisuvastuun Kimmo Myllyselle. Viime ottelussa vapaapotkulla ylärimaan osunut Myllynen avasi maalitilinsä kauden viimeisessä ottelussa laukomalla pallon varmasti sisään. Toisen maalin jälkeen FC Rellun ote herpaantui hetkeksi ja ViiPV pääsi kaventamaan, kun maalivahti David Perezin vastaantulosta huolimatta pallo pomppasi onnekkaasti ViiPV:n hyökkääjän jalkaan. Todellista hätää Rellulla ei kuitenkaan ollut ja pisteet matkasivat vierasjoukkueen mukana Tampereelle lukemin 1-2.

Ottelu oli Rellulle hieno ryhdistäytyminen muutaman ottelun heikomman jakson jälkeen ja voiton myötä joukkueen ennätysmäisen hyvä kausi sai arvoisensa päätöksen.

Otteluraportti: Harri Saarinen

lauantai 28. syyskuuta 2013

Otteluraportti: FC Rellu 1 - 6 Sopu (0-4)

Tiistai 17.9.
Ikuri

FC Rellu kärsi kauden viimeisessä kotiottelussaan karvaan 1-6 tappion. Ottelua edeltävänä päivänä tapahtuneiden poisjääntien myötä hetken näytti siltä ettei täyttä kentällistä saada paikalle, mutta lopulta mukaan saatiin raavittua vielä pari puolikuntoista pelaajaa joten kotijoukkue lähti otteluun 12 miehen kokoonpanolla. Osa pelaajista joutui tosin pelaamaan väärillä pelipaikoilla.

Ohuesta kokoonpanosta huolimatta ottelu alkoi Rellun osalta paremmissa merkeissä kuin viikon takainen TaPa-kylvetys. Rellun parhaimmat paikat syntyivät erikoistilanteista. Juha Kaartoluoma nosti vapaapotkun takatolpalle, josta Harri Saarisen pusku kuitenkin suuntautui ohi alanurkan. Kuitenkin jo 12. minuutilla Sopu siirtyi hieman onnekkaasti johtoon. Ottelussa tavaramerkiksi muodostunut erinmomainen puolenvaihto vasempaan laitaan tippui juuri Rellun puolustuslinjan ja maalivahdin väliin laitahyökkääjälle. Maalivahti David Perez onnistui laukomaan ensimmäisen laukauksen, mutta pallo pomppasi suoraan Sopu-pelaajan jalkoihin ja mies pystyi vielä maastakin sutimaan pallon sisään. Johtomaalista innostunut Sopu pääsi heti tekemään lisäosumia. Kyseenalaisesti vihelletty vapaapotku päätyi Sopulaisen ampumana suoraan muuriin.Sama pelaaja laukoi uudestaan takaisin kimmonneen pallon, jonka Rellun muuri onnistui vielä uudelleen peittämään. Sama pelaaha pääsi kokeilemaan vielä kolmannen kerran samasta tilanteesta ja tällä kertaa veto painui kovana suoraan ylänurkkaan. Nopeudellaan ongelmia aiheuttanut Toni Mikkonen vastasi kahdesta seuraavasta maalista. Ensin murtautuminen oikeasta laidasta keskelle rangaistusaluetta ja laukaus alakulmaan, sen jälkeen tulinen kanuuna Rellun puolustuksen purkamaan vastapalloon. Tauolle lähdettiin lohduttomissa 0-4 -lukemissa.

Toisella jaksolla Rellu sai pidettyä pelin tasaisempana, mutta kovin vaarallisiin maalipaikkoihin ei edelleenkään päästy. Sopu teki sen sijaan kaksi maalia lisää ja osui kertaalleen ylärimaan. Aivan ottelun lopussa Rellun Kimmo Turunen harhautti Sopu-puolustuksen kahville ja miestä rikottiin aivan rangaistusalueen kulmassa. Turunen asettui itse laukomaan rangaistuspotkua ja latasi sen varmuudella sisään. Vitosdivarin pelin hengen mukaista olisi ehkä ollut viheltää tilanteesta ainoastaan vapaapotku aivan rangaistusalueen rajalta, mutta pistejaon kannalta tilanteella ei toki ollut merkitystä.

Rellun peli-ilme oli parempi kuin edellisessä pelissä, mutta 12 pelaajan kokoonpanolla ei yksinkertaisesti voi pärjätä. Toivottavasti Rellu saa paremmin pelaajiaan liikkeelle sunnuntaina 29.9., kun kauden viimeinen ottelu pelataan Viialassa. Ottelu pelataan Viialan urheilukentän luonnonnurmella klo 15.00 alkaen. Kummallakaan joukkueella ei ottelussa ole panosta, mutta kausi olisi mukavampaa päättää kunnon suoritukseen.

Otteluraportti: Harri Saarinen