sunnuntai 31. elokuuta 2014

Otteluraportti: PJK/2 1 - 3 FC Rellu (0-2)

Sunnuntai 24.8.
Pirkkalan keskuskenttä

FC Rellu otti tärkeän vierasvoiton PJK:n kakkosjoukkueen vieraana. Lähtökohta otteluun oli hyvä, sillä Rellulla oli 16 pelaajan kokoonpano.

Rellu sai varhaisen johtomaalin jo kahdeksan minuutin pelin jälkeen erikoistilanteesta. Painostuksen jälkeen Juha Kaartoluoma pääsi antamaan kulmapotkua oikealta puolelta. Henri Kruus pääsi takatolpalta puskemaan pallon maalin eteen jossa kapteeni Harri Saarinen ja PJK:n maalivahti hyppäsivät kilpaa palloon. Saarinen selviytyi tilanteesta voittajana ja puski pallon yläriman kautta sisään. PJK sai luotua muutamia paikkoja mutta Rellun maalivahti Teemu Luoto torjui varmasti ja katkoi pystypallot oikea-aikaisilla vastaantuloillaan. Rellun riveissä pirteästi debytoinut Jonne Åkerla oli lähellä maalintekoa murtauduttuaan tekopaikkaan nopeutensa avulla, mutta PJK:n maalivahti onnistui torjumaan Åkerlan tökkäyksen. 25 minuutin pelin jälkeen Rellu lisäsi johtoaan. Oikealla laidalla pelannut Matti Hokkanen otti korkean pallon hyvin haltuunsa ja haastoi laitaa pitkin. Matala keskitys löysi Veli-Matti "Taali" Kopakkalan, joka pyörähti väkkärämäisesti puolustajasta irti ja tilaa saatuaan laukoi pallon varmasti vasempaan alakulmaan. Siinä oli todellinen maalintekijän maali.

Toiselle jaksolle lähdettiin Rellun johtaessa 0-2. PJK nosti luonnollisesti peliään ylemmäs hakiessaan kavennusta ja Rellu tyytyi lähinnä vastahyökkäyksiin. Painostuksesta huolimatta kotijoukkueen maalipaikat olivat vähissä, mutta kertaalleen Rellulta petti miesvartiointi vapaapotkusta ja PJK:n pelaaja pääsi laukomaan vapaapotkusta annetun keskityksen volleylla suoraan ylärimaan. Pitkän loukkaantumisen jälkeen Rellun kokoonpanoon tervetulleen paluun tehnyt Pentti Suoniemi ei ollut vielä aivan sataprosenttisessa kunnossa, mutta laukoi kertaalleen tulisesti hieman kauempaa. Laukaus suuntautui harmillisesti melko keskelle maalia ja maalivahtui onnistui sen torjumaan. 60. minuutilla Rellu lisäsi johtoaan vastahyökkäyksestä. Laitapuolustajana jälleen kovat minuutit urakoinut Eero Lauhkonen syötti pallon pitkänä oikeaan reunaan maaliruisku Henri Kruusille. Kruus otti pallon taitavasti haltuunsa ja nakitti puolustajan oikean jalan valelaukauksella ennen kuin tempaisi pelivälineen vasurillaan verkkoon. PJK:n Tuomas Leppänen pääsi vielä kaventamaan lukemiksi 1-3 seitsemän minuuttia ennen loppua kun Rellu puolusti rangaistusalueen seudussa hieman lepsusti. Aivan ottelun lopussa Rellulla oli vielä mahdollisuus lisämaaleihin, kun kokenut Olli Hirsimäki murtautui oikealta ja syötti pallon maalin edessä vapaana olleelle Kopakkalalle, joka ei kuitenkaan tällä kertaa osunut kunnolla palloon. Ottelu päättyi Rellun täysin ansaittuun 1-3 -voittoon.

Ottelu oli Rellulta väkevä suoritus varsinkin ensimmäisen jakson osalta. Toisella jaksolla joukkue luovutti hieman liian helposti aloitteen täysin PJK:lle tyytyen vain nopeasti roiskaistuihin vastahyökkäyksiin, joista toki yksi komea maali saatiinkin. Hieman rauhallisempi rakentelu ja pallon laajempi kierrättäminen syötöillä maata pitkin olisi kuitenkin rauhoittanut peliä paremmin. Voiton siemen oli riittävän laajassa vaihtopenkissä jota kierrätti tehokkaasti lievän määrittämättömän ylävartalovamman vuoksi valmentajan rooliin tyytynyt Juho Taipale. Kimmo Myllynen oli topparina varma ja Kimmo Turunen raatoi keskialueella väsymättömästi. Åkerla osoitti hienoja otteita jo ensimmäisessä ottelussaan ja parantaa jatkossa varmasti edelleen.  Rellu oli kotijoukkuetta väkevämpi kaksinkamppailuissa ja vaikka tuomari vihelsikin kotijoukkueelle melko monta vapaapotkua ei niistä ollut juurikaan vaaraa, sillä rike tehtiin hyvissä ajoin keskialueella.

Rellu pelaa seuraavan ottelunsa torstaina 28.8. Ikurin kentällä klo 19.20 alkaen. Vastaan tulee NoPS/2 ja ottelu on loppukauden otteluiden osalta molemmille joukkueille tärkeä.

Otteluraportti: Harri Saarinen

maanantai 25. elokuuta 2014

Otteluraportti: FC Vapsi 1 - 2 FC Rellu (0-1)

Lauantai 9.8.
Sastamala keskuskenttä

FC Rellu lähti otteluun sarjan kärkipäästä löytyvää FC Vapsia vastaan vaikeasta tilanteesta. Rellu sai kentälle täyden miehistön, mutta vaihtopenkillä ei valkopaitoja enää sitten löytynytkään. Lisäksi otteluun jouduttiin lähtemään ilman joukkueen ykkösmaalivahtia Teemu Luotoa, mutta onneksi hätiin saatiin joukkueen monivuotinen jokapaikanhöylä Markus Haponen, joka täyttikin maalivahdinsaappaat erinomaisesti. Lisäksi kokoonpanoon palasi suoraan Suomen puolustusvoimien alokasleiriltä saapunut nuori Samuli Hännikäinen.

 
Rellu lähti otteluun maltillisella taktiikalla. Yltiöpäinen karvaaminen ja pallon perässä juokseminen olisi varmasti koitunut joukkueelle turmiolliseksi kuumissa olosuhteissa luonnonnurmella, koska vaihtopenkiltä ei pystytty apuja hakemaan. Näin ollen joukkue antoi pallonhallinnan suosiolla Vapsille ja vetäytyi syvälle omalle alueelle ottamaan vastaan Vapsin painetta. Pallon riiston jälkeen joukkue pyrki kuitenkin myös pallon pitämisen avulla hankkimaan joukkueelle pieniä lepohetkiä, mikäli paikkaa nopeeseen vastahyökkäykseen ei heti löytynyt.

 
Aivan pelin alussa Vapsi pystyi pitämään palloa ja sai aikaiseksi myös muutaman puolittaisen maalipaikan. Syntyneet tilanteet joukkue kuitenkin onnistui puolustamaan esimerkillisesti, eikä Vapsi päässyt missään vaiheessa parhaille maalinteko alueille yrittämään ratkaisujaan. Myös Rellu pääsi muutamaan kertaan rynnistämään kohti Vapsin maalia lupaaviin hyökkäyksiin. Ottelun 18. minuutilla yksi tälläinen tilanne sitten johti Rellulle tuomittuun rangaistuspotkuun. Tuomas Nykänen pääsi nousemaan kentän oikeaa laitaa rangaistuspotkualueen rajalle, josta hän toimitti palloa maalille. Lähtenyt keskitys osui matkalla Vapsin pelaajan käteen, eikä ottelun erotuomari Vili Keinänen epäröinyt viheltää tilanteesta rankkaria. Pallon taakse 11 metriin asettui Pauli Suoniemi, joka pystyi kontrolloimaan David Beckham-tyylisestä liukastumisestaan huolimatta potkunsa niin, että pallo painui verkkoon aivan riman alta maalivahdin aavistaessa väärään kulmaan. Maalin jälkeen Vapsi jatkoi pallonhallintaansa, mutta sen pelistä puuttui kuitenkin viimeinen idea hyökkäyskolmanneksella. Osittain tähän vaikutti myös Rellun erinomaisesti toiminut kokokentän puolustaminen.

 
Ottelun toisella puoliajalla Vapsi pystyi luomaan entistä enemmän painetta kohti Rellun maalia. Rellun pelaajista alkoi selvästi näkyä pelatut minuutit raskaassa kelissä. Rellu pystyi vain satunnaisiin pistohyökkäyksiin pääasiassa juoksuvoimaisten Tuomas Nykäsen ja Samuli Hännikäisen juostessa pystyyn pitkien pallojen perään. Vapsi koitti tulla paljon boksin sisään keskityspalloilla, jotka Markus Happonen pystyi kuitenkin ulottuvuutensa avulla hoitamaan. Kesken kovan Vapsin painostusvaiheen Rellu pääsi 81 minuutin kohdalla hyvään vastahyökkäykseen kentän vasemmalta reunalta, josta pallo pelattiin jälleen pystyyn kohti Tuomas Nykästä. Tällä kertaa Tuomas pääsi irtautumaan Vapsin puolustus linjalta. Pallo tuli tilanteessa hieman eteen ja Vapsin maalivahti Juho Kuukka lähti tilanteessa voimakkaasti vastaan. Tuomaksen nopeus kuitenkin riitti viemään hänet pallolle ensimmäisenä. Vastaantullut maalivahti liukui tilanteeseen juuri kuudentoista ulkopuolella ja kontakti osui pallon sijasta Nykäsen jaloille. Ikävän näköisestä tilanteesta tuomittiin Kuukalle suora punainen kortti. Ikävä kyllä Nykänen loukkasi jalkansa niin pahasti, että myöskin hänen pelinsä loppui samalla kertaa. Rellun harmiksi, koska penkiltä ei löytynyt korvaajaa, joutui myös vierasjoukkue pelaamaan loppupelin vajaalla kokoonpanolla. Vapsi vaihtoi tilanteen jälkeen maalivahtia ja tuomittua vapaapotkua asettui laukomaan Juha Kaartoluoma, joka taidokkaalla muurinyli kaartaneella potkulla toimitti pallon aivan maalin ylänurkkaan ja tilanteeksi 0-2. Vapsi ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan peliä ja kentälle auenneen lisätilan turvin se nosti painetta entisestään Rellun maalilla. Painostus tuotti lopulta tulosta ottelun 88. minuutilla, jolloin Kalle Hanhijärvi pääsi tuikkaamaan kavennuksen Rellun verkkoon. Lisää maaleja ottelussa ei kuitenkaan enää nähty ja Rellu otti riemukkaan ja tärkeän voiton ottelusta.

 
Joukkue onnistui kokonaisuudessaan erinomaisesti ottelussa. Erityismaininnan ansaitsevat kuitenkin maalilla vakuuttavasti pelanut Markus Happonen sekä hyökkääjät Samuli Hännikäinen ja Tuomas Nykänen, jotka omilla suorituksillaan pystyivät luomaan maalintekopaikkoja ja ostamaan arvokasta lepaikaa muulle joukkueelle. Rellun ottelut jatkuvat sunnuntaina 24.8. kello 17:30. Tällöin pelataan loppukauden osalta tärkeimpiin kuuluva vieraspeli PJK 2 vastaan Pirkkalan keskuskentällä.

 
Otteluraportti: Juho Taipale